Haemme Suomen GPS-Mittaus Oy:lle parhaillaan Mittaustyönjohtajaa/mittaajaa rakennus- ja maastomittauksien pariin. Työskentelypaikkakuntasi tulisi olemaan Jyväskylässä ja työsuhde on vakituinen.
Työnantajasi tulee olemaan Suomen GPS-Mittaus Oy, joka on osa Rejlersiä. Yhtiö toimittaa lähtötietomittauksia, geoteknisiä ja ympäristöön liittyviä tutkimuksia, laadunvarmistusta sekä laboratorioanalyysejä infra- ja rakennushankkeisiin. Yhtiö liittyi Rejlersiin alkuvuonna 2026 yritysoston myötä, ja rakennamme nyt yhdessä seuraavaa kasvuvaihetta.
Minkälaisia työtehtäviä tarjoamme sinulle?
Työtehtäväsi koostuvat pääasiassa rakentamisen ja infrarakentamisen työmaihin liittyvistä mittaustehtävistä. Työhön kuuluu työmaamittauksia sekä toimipisteeltämme käsin tehtävää koneohjausmallien tuottamista ja hallintaa. Lisäksi tehtäviin voi kuulua suunnittelua tukevia maastomallimittauksia sekä mittausaineistojen käsittelyä ja ylläpitoa. Työskentelet osana tiimiä, mutta tehtävässä korostuu myös itsenäinen vastuunotto omista projekteista ja työtehtävistä.
Minkälaista henkilöä etsimme?
Etsimme tiimiimme joko jo kokemusta kartuttanutta ja itsenäiseen työskentelyyn kykenevää mittaustyöjohtajaa tai uransa alkuvaiheessa olevaa mittaajaa. Toivomme hakijalta erityisesti kokemusta rakentamisen mittaustöistä sekä infrarakentamiseen liittyvästä koneohjausmallinnuksesta ja tiedonhallinnasta, mukaan lukien massalaskenta
Soveltuva koulutustausta voi olla esimerkiksi kartoittaja tai maanmittausinsinööri, mutta myös muu teknisen alan koulutus voi olla tehtävään sopiva. Arvostamme ennen kaikkea tehtävään soveltuvaa työkokemusta, oma-aloitteisuutta ja hyvää työmotivaatiota. Tarjoamme tarvittaessa perehdytyksen ja koulutusta työtehtävään.
Edellytämme sinulta:
- Tehtävää tukeva koulutus
- Aikaisempi työkokemus sekä infrarakentamisen että rakentamisen mittauksista
- Mittauslaitteiden (GNSS ja takymetri) osaaminen
- 3D-Win- ohjelmistojen perusteiden osaaminen
- Tarkka ja täsmällinen työskentelytyyli
- kokemus koneohjausjärjestelmistä ja koneohjausmalleista, sekä massalaskennoista
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vaihtelevan työnkuvan sekä hyvän perehdytyksen ja mahdollisuuksia kehittää osaamistasi. Pääset osaksi Suomen GPS-Mittauksen tiimiä, jossa hyvä yhteishenki konkretisoituu kollegoiden tukena ja apuna arjessa. Monipuolisen työnkuvan lisäksi saat kilpailukykyisen palkan, työterveyshuollon Terveystalolla ja tuemme osaamistasi säännöllisillä koulutuksilla. Varmistamme, että sinulla on parhaat työkalut ja tuki tehtävässäsi onnistumiseen!
Haluatko mukaan?
Hae heti, sillä etenemme sopivien ehdokkaiden kanssa mahdollisimman pian. Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 31.3.2026 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa: aluepäällikkö Tuukka Nurminen p. 044 975 9744.