Valtatie 9 Lotteinen – Jännevirta -hanke on Siilinjärvellä toteutettu merkittävä hanke, jonka päätavoitteena oli parantaa valtakunnallisesti tärkeän poikittaisen valtatie 9:n liikennejärjestelyjä, turvallisuutta ja sujuvuutta.
Valtatie 9:n liikennemäärä on noin 7800–8800 ajoneuvoa vuorokaudessa, ja se kuuluu suurten erikoiskuljetusten tavoiteverkkoon (SEKV). Raskaan liikenteen osuus on n. 6% liikenteestä. Hankkeella tuettiin myös Kuopion lentoaseman ja alueellisen yritysalueen maankäytön kehittämistä. Kuopion lentoaseman lisäksi liittymäalue toimii kulkuyhteytenä valtatien eteläpuoliselle yritysalueelle.
Keskeiset parannukset:
Nykyiset tasoliittymät (Vt 9 ja Mt 562) korvattiin eritasoliittymällä.
Valtatieosuus toteutettiin 2+2-kaistaisena.
Osuudelle rakennettiin varalaskupaikka.
Parannettiin jalankulku- ja pyöräilyväyliä sekä toteutettiin yksityistiejärjestelyitä.
Suomen GPS-Mittaus Oy:n rooli
Suomen GPS-Mittaus Oy toteutti Vt9 Lotteinen – Jännevirta -hankkeessa kaksi keskeistä asiantuntijatehtävää: maaperätutkimukset sekä tarkennetun ja laajennetun maastomallin mittaukset rakentamissuunnittelua varten.
Maaperätutkimukset (Toteutus: 01/2023–07/2023)
Toteutetut maaperätutkimukset olivat laajoja ja monipuolisia, sisältäen muun muassa:
Pelto- ja metsäalueiden paino- ja puristinheijarikairaukset
Maaperänäytteenotto häirittynä sekä häiriintymättömänä
Kallioleikkaus-, kivikkoalueiden- sekä siltapaikkojen paalujen ja tielinjausten porakonekairaukset
Tielinjojen ja meluvallien siipikairaukset
Työalueiden pohjavesipintojen tarkkailua varten asennettavien lisäpohjavesiputkien asennus jo asennettujen pohjavesiputkien lisäksi
Työmaan aikana suoritettiin myös aktiivista pohjavesipintojen mittausta uusista, sekä vanhoista pohjavesiputkista
Merkittävä osa maaperätutkimuksista tehtiin valtatieväylällä ajoradalla liikenteenohjauksella. Myös tämän suunnittelu kuului hankkeen työosuuteen.
Mittaustöihin kuului aiemmin mitatun maastomallin päivittämistä, koska nykyisen maastomallin päälle tehtäville korjaustoimenpiteille tarvittiin tarkempi maastomalli. Kaikki maastomallin mittaustyöt tuli suorittaa normaalia mallinmittausvaatimusta tarkemmin.